*

Juho Sinisiä ja muunkin värisiä ajatuksia

Tarjolla 26 000 työpaikkaa puhtaana käteen

Kelpaisiko talouden piristysruiske? Potentiaalisesti jopa 26 000 kotitalouden ostovoiman parantamisen muodossa.

 

Yhdysvaltain Coloradossa, joka on väkiluvultaan ja kansantuotteeltaan lähellä Suomea, tuhannet työpaikat luotiin käytännössä tyhjästä, koska ne syntyivät uudelle alalle, jonka ennen piti toimia maan alla ja harmaan talouden riveissä.

 

Puhun siis kannabiksesta, jonka Colorado laillisti maansa ensimmäisten joukossa vuonna 2013. Viime vuonne kannabista myytiin asiakkaille 1,3 miljardin dollarin edestä, joka tuotti verotuloa osavaltiolle noin 200 miljoonaa dollaria. Pelkät kannabistuotot kuitenkin kalpenevat, kun otetaan huomioon ne 78 miljoonaa Coloradossa vieraillutta turistia (kannabiksen perässä tai eivät), jotka toivat lomabudjettiensa muodossa osavaltion kassaan 1,1 miljardia dollaria.

 

Nostamalla kannabiksen pois harmaan talouden tulonlähteistä emme luo työpaikkoja ainoastaan hamppufarmareille ja coffeeshopin myyjille, vaan koko tuotanto- ja kuljetusketjulle. Osansa saavat kasvihuoneiden hortonomit ja vartijat, kasvatustilojen sähköasennukset hoitavat sähkömiehet, kannabisöljyn uuttajat, analyysilabrojen laborantit, alalla toimivat lakimiehet, seuranta- ja laadunvalvontasoftia koodaavat ohjelmoijat jne.

 

Taloudellinen näkökulma on vain yksi kantti ja syy laillistaa kannabis, mutta koska elämme Kepun ja Kokoomuksen Suomessa, uskon sen olevan näkökulma jolle löytyy ymmärtäjiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

"Pelkät kannabistuotot kuitenkin kalpenevat, kun otetaan huomioon ne 78 miljoonaa Coloradossa vieraillutta turistia (kannabiksen perässä tai eivät), jotka toivat lomabudjettiensa muodossa osavaltion kassaan 1,1 miljardia dollaria."

Missä ajassa tämä on tapahtunut? Pelkästään vuonna 2013? Vai kannabiksen laillistamisesta (2013) tähän päivään (2017) asti?

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Ko. tilasto on vuodelta 2015.

http://www.denverpost.com/2016/07/20/record-colora...

"The Colorado Tourism Office on Wednesday reported that 77.7 million visitors to the state in 2015 spent an all-time high of $19.1 billion, generating $1.13 billion in state and local taxes, an increase of almost 7 percent from 2014."

Käyttäjän AnttiRautio kuva
Antti Rautio

Kiitti. Samalta sivustolta:

http://www.denverpost.com/2016/07/20/colorado-tour...

Siis vain murto-osa tuli kannabiksen takia ja osa meinasi jättää sen takia tulematta. (Osa varmasti jätti tulemattakin sen takia.)

Suomessa kävi vuonna 2015 7,5 miljoonaa turistia. Jos kannabis laillistettaisiin, niin tuskinpa ryntäystä tulisi. Ei sitä tullut Coloradonkaan, joka muutenkin on tunnettu turistikohde.

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva Vastaus kommenttiin #4

Toki turismin vaikutus olisi pienempi kuin Coloradossa, meiltä kun ei Aspenia löydy :D. Mutta uudet työpaikat syntyvät jo kotimaan markkinoiden tarpeisiin.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #5

Joo, turismi ei varmasti olisi se ykkössyys laillistaa. Toki turisteja varmasti tulisi kannabiksen perässä Suomeen ainakin Ruotsista sekä Norjasta, jossa on myös huumepolitiikka täysin epäonnistunut.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Mielenkiintoista. Kävisköhän Suomessa kaikki naapurimaiden asukit pössyttelemässä Wiitä ? Turistivirta olis varmaan melkoinen. Haetaanhan Suomestakin syntistä nuuskaa Ruotsin puolelta kilokaupalla ja pilveäkin pääsee polttamaan kätevästi viikonlopputripillä, vaikka Amsterdamiin t. Lissaboniin.

Olishan se mukavaa, jos esim Kempeleen kunnassa olis siinä aseman vieressä Coffeeshop vesipiippuineen. Luulis yrittäjätaustaisen pm:n innostuvan liikeideasta.

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Käydäänhän Alankomaissakin naapureiden toimesta melko paljonkin, josta osaltaan kielii se, että kaikissa sen naapurimaissa käytetään väestötasolla enemmän kannabista.

Käyttäjän JandausRahnasto kuva
Jandaus Rahnasto

Kannabis on paljon muutakin kuin pössyttelyä, se on jo oikeaa liiketoimintaa ja orastavaa teollisuutta tällä hetkellä suomessa.

Käyttäjän JudeVihervaara1 kuva
Jude Vihervaara

Tämä on aika tylsää jo, kun jokaiseen kannabiskeskusteluun tulee joku lätisemään psykooseista. Ja aina joutuu heittämään saman vastauksen, mutta tässä se jälleen tulee. Luvut perustuvat THL:n julkaisemiin tilastoihin.

Suomalaisista n. 3% kokee psykoosissa laskettavia tiloja. Noin 10% kaikista psykoositapauksista johtuu jostain kemiallisesta aineesta, erilaista päihteistä tai lääkkeiden sivuvaikutuksista. Näistä noin 90% on alkoholin käytön seurausta. Ollaan jo siinä tilanteessa, että n. 0,03% suomalaista kokee psykoosin elämänsä aikana, joka on jonkun muun kemiallisen aineen kuin alkoholin seurauksena. Jos jaetaan tuo vielä opiaattien, psykedeelinen, amfetamiinien, kannabiksen ja muiden kanssa vielä vaikka tasan, todennäköisesti n. 0,003% suomalaista voi elämänsä aikana kokea psykoosioireita. Eiköhän tässä aika marginaalissa kuljeta.

Lisäksi kannabispsykoosi on niin kiistanalaisen tila, että suuri osa alan tutkijoista epäilee sen olemassaoloa. Kokeneet kannabiksen käyttäjät kyllä tietävät mikä on paras ja tehokkain hoito, jos joku alkaa paukuista skitsoilemaan. Tähän tilaan auttaa hyvä pitsa ja lepo. Aamulla maailma näyttää taas ihan normaalilta.

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Psykooseista puhuminen on muutenkin aiheen vierestä, koska kannabista kuitenkin käytetään oli se laillista tai ei. Olennaista on, miten ongelmaa lähestytään - kieltolaki ei ratkaise mitään ja luo uusia ongelmia.

Toimituksen poiminnat