Juho Sinisiä ja muunkin värisiä ajatuksia

Turkki istuu aidalla, kummalle puolelle putoaa?

Turkki on Lähi-idän geopolitiikan musta hevonen: Naton jäsen, joka on keskittynyt Syyrian sisällissodan osapuolena pommittamaan lähinnä itäisten alueidensa ja Syyrian kurdialueiden kurdijoukkoja – Peshmerga-taistelijoita, jotka ovat tähän mennessä ainoa armeija, joka on kohdannut Daeshin maasodassa ja voittanut. Turkin Syyrian vastainen raja on valvottu miten sattuu, kovin kontrolli on – yllätys yllätys – kurdialueen rajavyöhykkeellä.

 

Ei liene uutinen kellekään, että virallinen Turkki ei pidä kurdeista, tai ainakaan PKK:sta. Mutta historia puhukoon puolestaan. Osmanien valtakunnan hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa, perustettiin Turkkiin moderni, sekulaari tasavalta Mustafa Kemalin johdolla. Turkkilaisnationalistit halusivat vahvan keskusjohtoisen valtion estääkseen enempiä aluemenetyksiä, ja valtion yhteinäisyyttä pönkittämään alettiin luoda myös turkkilaista identiteettiä. Mutta kurdit halusivat oman valtion, jotka länsivallat olivat heille luvanneet. Vielä tänäkin päivänä kurdit ovat maailman suurin valtioton kansa.

 

Turkin laki kieltää ihmisten luokittelun väestönlaskennassa etnisyyden mukaan, joten arviot Turkin kurdien määrästä vaihtelevat. Alkuvuosinaan Turkin hallinto harjoitti väestönsiirtoa, kurdeja pois maantieteellisesti yhtenäiseltä kurdialueelta ja tilalle Euroopan puolen turkkilaisia. Kurdin kielen puhuminen valtionvirastoissa, kouluissa ja julkisilla paikoilla oli kiellettyä vuoteen 1991 saakka.

 

Kaikesta kulttuuri-imperialismista huolimatta kivi Turkin kengässä ei ollut niinkään kurdivähemmistö, vaan PKK. Marxistiset juuret omaava järjestö on käynyt sissisotaa Turkin hallitusta vastaan 80-luvulta lähtien, alkuun Neuvostoliiton tuella. PKK julisti vuonna 2013 solmitun tulitauon päättyneeksi viime heinäkuussa, kun Turkki pommitti PKK:n asemia pohjois-Irakissa. PKK:n terroritekojen uhreista suurin osa on ollut kurdeja, eikä järjestö nauti yksimielistä tukea kurdien keskuudessa.

 

Turkki pelkää itsenäistä Kurdistania, koska kokee sen uhaksi omalle kansalliselle ja maantieteelliselle yhtenäisyydelleen (em. Etnisyysluokittelukiellosta huolimatta arviot Turkin kurdiväestöstä vaihtelevat 15-25% välillä). Maan niskakarvat nousivat entistä pystympään Persianlahden sodan jälkeen, jolloin Saddam taipui antamaan Irakin kurdialueille itsehallinnon. Irakin tilanteen pahennettua Irakin sodan jälkeen Irakin Kurdistan on ollut maan vakaimpia alueita – tämä on nostattanut kurdien toiveita itsenäisestä Kurdistanista, mutta Turkki on toistuvasti uhannut hyökätä alueelle jos se julistautuu itsenäiseksi.

 

Turkki kuitenkin tarvitsee kurdeja Daeshin lyömiseksi. USA tukee jo kurdeja, kaiketi kahdesta pääsyystä: Tulokset, ja muiden vaihtoehtojen paskuus. Assadin hallinto? Sitähän alunperin lähdettiin kaatamaan. Hisbollah? Toinen terrorijärjestö. Muut islamistiryhmittymät? Kääntyvät taatusti Yhdysvaltoja vastaan. FSA ja muut maltilliset ryhmittymät? Käytännössä jo hävinneet.

 

Lisäksi kurdit ovat Lähi-idän länsimielisintä kansaa. Ideologisesti katsoen PKK ja sen liittolaiset ovat epäilyttäviä länsimaiden silmissä, saaden alkunsa käytännössä Neuvostoliiton proxy-armeijana, joka on käynyt sotaa Nato-maan kanssa yli kolmekymmentä vuotta. Mutta kurdit eivät ole PKK – he eivät taistele maatalouden kollektivisoinnin tai Ankara-johtoisen poliisivaltion puolesta. He haluavat lyödä heitä uhkaavat islamistit ja luoda itsenäisen, sekulaarin ja tasa-arvoisen Kurdistanin.

 

Historia on osoittanut, että kurdit eivät antaudu turkkilaisille heidän kulttuurinsa ja elämäntapansa ollessa uhattuina, ja konfliktiin tarvitaan aina kaksi. Toistan – Turkki tarvitsee kurdeja, jos Daesh aiotaan lyödä.

 

Turkilla on Nato-maiden toiseksi suurin armeija, ja voisi halutessaan pommittaa Daeshin maata kiertävälle radalle. Mutta kun ne kurdit! Aiemmin tänä vuonna Erdogan oli raivoissaan kurdien vapautettua syyrialaisen Tel Abyadin kaupungin islamisteilta – Turkin reaktio oli, Daeshin kimppuun käymisen sijasta, suunnitella rajalleen parikymmenkilometristä puskurivyöhykettä kurdeja vastaan. Ei mahdu tällaisen rappeutuneen länsimaalaisen käsitykseen – Nato-maa paheksui Daeshin aluetappiota, ja sanoi olevansa valmis hyökkäämään Syyrian puolelle… Mutta länsimaiden (ja käytännössä Naton kautta myös Turkin itsensä) liittolaisia vastaan.

 

Turkki ei pidä Daeshista, varsinkaan syksyisten pommitusten jälkeen. Mutta toisin kuin kurdit, Daesh ei ole käynyt sotaa Turkkia vastaan kolmen vuosikymmenen ajan. Virallisen Turkin näkökulmasta islamistit ovat pienempi paha, niin absurdilta kuin se kuulostaakin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Turkin ja Venäjän sanasota on käynyt tänään kuumana. Turkin presidentti on syyttänyt Venäjää Assadin valtioterrorismin tukemisesta ja Putin on kieltäytynyt Erdoganin tapaamisesta. Kaiken kruunuksi Venäjän duuman varapuhemies Vladimir Zhirinovski ehdottaa Istanbulin tuhoamista atomipommilla.

http://www.gazeta.ru/politics/news/2015/11/27/n_79...

Käyttäjän JuhoPalmroos kuva
Juho Eeva

Zhirinovski jatkaa siis viriviri tööt tööt -vaihteellaan :D. Tarkoitus oli blogauksessa sivuta myös tätä venäläishävittäjän alasampumista, mutta soppa on paksua jo muutenkin. Käytännössä meillä ei ole tässä vaiheessa tapauksesta kuin sana sanaa vastaan - Turkin ääninauhasta huolimatta, voihan sekin olla jälkikäteen koottu.

Sopuun tarvitaan kuitenkin kaksi, ja olisi sekä Venäjän että Turkin aika ottaa lusikka kauniiseen käteen. Ranskakin sentään käy jo yhteistyödialogia Venäjän kanssa.

Petteri Hiienkoski

Turkin ja Venäjän nokittelu saa entistä ikävämpi piirteitä, kun kansanjoukkoja aletaan kiihottamaan toista valtiota vastaan.

Muistaakseni Al Jazeeran mukaan joku vanha jenkkikenraali oli ehdottanut Turkin heittämistä ulos Natosta.

Toimituksen poiminnat